48. Taivaslaulu / Pauliina Rauhala

Tämä oli kirja, joka minun piti lukea. Kun ensimmäisen kerran kuulin kirjasta, tiesin heti että haluan lukea sen. Olin tosin aavistuksen huolissani, että onko kirjan raflaava aihe mahdollisiseti vaikuttanut julkaisukynnykseen tinkien kaunokirjallisesta laadusta, mutta näin ei onneksi ollut.

Luin kirjan eilen lähes yhdeltä istumalta ja kyynelehdin tietysti vuolaasti sitä lukiessa. Olihan kyseessä teos, joka oli minulle pahempaa kauhukirjallisuutta, kuin Stephen King konsanaan. On harvoja tilanteita, joissa voisin kuvitella olevani vähemmän kotonani kuin suurperheen äitinä. Niinpä pystyin aistimaan kirjan päähenkilön ahdistuksen varsin elävästi, kun lapsesta asti suurperheen äidiksi aivopesty nainen ei yhteisön paineessa voinut löytää omaa tietään vaan takelteli tuskaisesti täyttäen jonkun muun toivetta, vieläpä kauheimmalla mahdollisella tavalla, antamalla oman kehonsa synnytyskoneeksi.

Kirjan teksti oli soljuvaa ja miellyttävää lukea. Kirjasta oli helppo aistia, että kirjoittaja nauttii kauniista lauseista. Myös tekijän mieltymys runoihin tuli esiin. Aivan kaikista kaunokirjallisista keinoista en täysin innostunut. Tuntui, että kirjassa oli hieman liikaa sälää, jonka pois sukimalla kirjasta olisi saanut vielä koherentimman kokonaisuuden. Hieman hassuilta tuntuivat toistokatkelmat, joissa aiemmin kirjassa olleeseen sivun tai parin mittaiseen tekstiin palattiin uudelleen, nyt vain pidemmässä muodossa. Myös kuvitteellisten blogitekstien tarpeellisuutta pohdin. Miellyin kuitenkin niihin niiden tärkeän sanoman takia, mutta blogin ”kommettiboksin” olisi voinut minusta jättää väliin, sillä saralla internetin autenttinen imitoiminen ei valitettavasti tuonut lukukokemukseen lisäarvoa.

Kaiken kaikkiaan kaunis ja tärkeä kirja. Vaikka kirjan loppu oli yksilön kannalta valoisa, mitään epärealistisen optimistista kuvaa ei vanhoillislestadiolaisen liikkeen tulevaisuudennäkymistä maalata. Vääjäämättä tulin verranneeksi lukukokemusta Hanna Pylväisen teokseen ”We Sinners”, joka kuvasi lestadiolaista elämää yhdysvalloissa. Vaikka näissä piirtyi kaksi hyvin erilaista perhekuvausta, niin yksi oli kuitenkin läsnä selkeänä yhteisenä tekijänä: äidin uupumus lestadiolaisperheen kodinhoitajana.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s