47. Palimpsest / Catherynne M. Valente

Palimpsest ehtikin olla jo tovin lukulistallani ennen kuin sain siihen aikaiseksi tarttua. Aloitin nurinkurisessa järjstyksessä ihanasta ”Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla”. Sen lukeminen sai kyllä kiinnostumaan Valenten kirjoista entistä enemmän, mutta toisaalta odotin Palimpsesti olevan jotenkin vaikeampi. Vähän niinkuin vaikkapa Justina Robsonin ”Natural History” suhteessa ”Quantum Gravity”-sarjan teoksiin. Mutta niin raskaissa vesissäpä ei tarvinnut uidakaan.

Palimpsest oli aivan ihana oma maailmansa. Pidin kirjan tunnelmasta ja tarinasta. Tämäkin kirja oli, kuten niin monet toverinsa nykyisin, useamman kertojahahmon limittäin sanoittama tarina. Sen takia lukunopeuteni ei kiihtynyt aivan ahmimiseksi saakka. Minulla kun aina helposti lukuvauhti jäähtyy katkokohtien aikana.

Kirjan ihmisten arkielämässä oli jokaisessa omalla tavallaan pientä ihmeen tai arkielämän maagisuuden tuntua. Todellisen maagisuuden äärelle päästiin kuitenkin, kun kirjan päähenkilöistä itse kukin vuorollaan löysi tiensä Palimpsestiin, seksikumppanin iholla olevaa karttaa tietämättään seuraten. Hahmojen tarinat kietoutuivat pikkuhiljaa yhteen tavalla, joka oli viehättävästi jo kirjan alussa paljastettu, ja jonka hiljattaista etenemistä sai tarinan edessä seurata.

Kirjaan oli kiedottu paljon teemoja maahan muutosta riippuvuuteen, hallitsemiseen ja toisen hyväksikäyttöön. Tarina antoi ihanasti tilaa tulkinnalle, eikä mikään ollut liian pureksittua. Sopivan konkreettisia olivat kuitenkin suuntaviivat, niin ettei tuntenut aivan toisen pilvenhöttöisessä unessa leijailevansa. Kirjan jälkipuheessa kirjailija yllätten vielä hieman avasi tarinan tulkintaa. Tavallaan se oli minusta tarpeetonta, mutta toisaalta palkitsevaa, kun ei tarvinnut ihan täysin jäädä ihmettelemään, että tulkitsenkohan tätä nyt yhtään niin kuin tarinan kirjoittaja on sen ajatellut.

Kirjoittaa tästä voisi enemmänkin. Erityisesti mielenkiintoisen pohdinnanaiheen antaisi Palimpsestin ja sinne pääsemisen merkitys kirjan hahmoille. Alun romanttinen ”rakastelemalla toiveiden unimaailmaan” tunnelma sai synkempiä sävyjä päähenkilöiden tullessa niin riippuvaisiksi Palimpsestista, että sinne pääsemiseen tarvittavasta seksiaktista alkoi olla romanttinen rakkaus kaukana. Kieltämättä tämä fantasiamaailman portti toi piankin mieleeni Steph Swainstonin ”The Castle”-kirjasarjan, jossa fantasimaailmaan löytyi tie huumausaineesta. Molemmissa yhteneväistä oli vieläpä se, että näiden kahden maailman tapahtumat linkittyivät tavalla jos toisellakin toisiinsa.

46. The Snow Child / Eowyn Ivey

Aivan täydellinen valinta joululomalukemistoksi. Unenomainen matka lumisen kauniiseen Alaskaan toi valkean joulun luihin ja ytimiin. Syvä suru ja onni elämän pienistä hyvistä hetkistä kietoutuivat kuulaan kauniiksi unelmaksi tarinassa lapsettomuudesta ja lapsellisuudesta. Elämän tosiasioille rehellinen karheus ja taianomainen tunnelma tavoittivat mielessäni jotain sellaista, mistä harvoin pääsee näin syvästi nauttimaan. Muistan Yösirkuksen vieneen minut jossain määrin samoille unimaan leveyasteille kuin Snow Child, mutta tämä tarina oli vielä rehellisempi ja konstailemattomampi. Vain loppuratkaisuksi olisin valinnut toisenlaisen kitkerän suloisen tarinan suunnan.

Eowyn Ivey on todellakin onnistunut tavoittamaan jotakin oleellista siitä taianomaisuudesta, johon hän itsekin kirjan metateksteissä (=päähenkilön siskon kirjeet) viitta. Vaikka kirjan pohjavireenä oli menetyksen suru, jäi päällimmäiseksi tunnelmaksi kuitenkin lempeys. Rakkaus ja inhimillinen kosketus kantavat pitkälle, jos niiden antaa olla läsnä.