45. Hearts in Atlantis / Stephen King

Niin uskomattomalta kuin se saattaa tuntuakin luin ensimmäisen Stephen Kingin teokseni vasta nyt, pitkälti päälle kolmen kymmenen iässä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että kauhu ei kiehdo millään tavalla. Toki olen ollut tietoinen siitä, että Kingillä on myös enemmän fantasiaan vivahtavia teoksia, mutta en ole ollut niin aloitteellinen, että olisin ottanut niistä itse selvää. Mutta nyt, kun Kingiä tarjottiin minulle hopealautasella, nenän eteen kannettuna, oli helppo tarttua teokseen.

En osaa aivan tarkkaan artikuloida, mitä odotin Kingin teokselta, joka saate sanojen mukaan ”ei ole kauhua”. Hyvää tarinankerrontaa ainakin. Kirja kieltämättä täytti odotukseni. Hyvin rakennettu tarinankaari ja mukaansa tempaava ote olivat kirjan valtteja, erityisesti kirjan ensimmäisessä osassa ja sen päätarinassa ”Low Men in Yellow Coats”, joka oli myöskin varsin selkeästi fantasiaa, toisin kuin myöhemmät osat. Kirja siis koostui viidestä erillisestä tarinasta, jotka kietoutuivat toisiinsa osin yhteisten hahmojen kautta. Kirjan nimitarina ”Hearts in Atlantis”, jäi minulle enemmän välitarinaksi, vaikka sekin oli kirjoitettu periaatteessa itsenäiseksi romaaniksi. Kertomus sisälsi ehkä turhankin läpikotaisen kuvauksen korttipeliriippuvuudesta, jonka piinallinen luonne kävi varsin selväksi. Kolme viimeistä tarinaa, olivat vain marginaalisesesti itsenäisiä novelleja, ja pikemminkin sivuviitteitä ensimmäiseen. Vaikka muut tarinat sinällään jäivät ensimmäisen varjoon, puolsivat ne paikkaansa kokonaisuutena, ja pidin Kingin rakentamasta kudelmasta sanomineen, viestin alleviivauksesta huolimatta. Kirjan viesti ei ehkä aivan ole ”lukekaa hitto soikoon Kärpästen herra”, mutta jollei viesti muuten tullut perille, niin ehkä Kärpästen herrakin kannattaa vielä kerran lukaista läpi 😉

Elossa!

Huh, onpa lukurintamalla ollut hiljaista. Osittain syytän siitä Blindsightin tahkeutta, mutta tosiasiallisesti syy lienee paljolti myös siinä, että illat ovat yksinkertaisesti menneet muissa askareissa. Sain Stephen Kingin Hearts in Atlantiksen jo varmaan kuukausi sitten luettavaksi, mutta ensimmäisen osan pikaisen lukemisen jälkeen, sain luettua muut osat (eli n. toisen puolen kirjasta) vasta nyt joululomalla loppuun. Hitaassa lukutahdissa on ainakin se hyvä puoli, että ehdin lukemistani kirjoista jotain sanoakin. Esim. kesällä luettu Westö olisi ehdottomasti kaivannut sanasen, mutta nyt se tuntuu jo myöhäiseltä.