35. The Last Wish (Viimeinen toivomus) / Andrzej Sapkowski

Tätä Noituri-sarjaa oli hehkutettu blogeissa ja netin ulkopuolella, joten nappasinpa sen nyt luentaan, kun kaipasin jotakin Kindlelle saatavaa työmatkalukemista (siksipä siis englannikielinen versio, suomeksi Sapkowskia ei ollut Kindlelle).

Tykkäsin tästä kyllä. En ihan päässyt vielä suurimpien hehkutusten ylimpiin fiiliksiin, mutta ehkä nekin avautuvat vielä jatko-osien myötä? Jatko-osia nimittäin aion ehdottomasti lukea, kunhan saan pääteltyä, mitä kuuluisi lukea seuraavaksi. (Eri kielille näitä on tunnuttu käännettävän varsin eri järjestyksessä.)

Tykkäsin kirjan episodirakenteesta, enkä kokenut sitä novellimaiseksi, vaikka teosta yleisesti novellikokoelmaksi titulerataankin. Ja tämä novellimaisuus ilmeisesti näyttäytyi mm. Puolisilmälle Viimeisen toiveen heikkoutena. Vanhojen kansantarujen kierrätys toimi tässä oikein hyvin. Aika klassinen sankari, comic sidekick -asetelmahan tähänkin näköjään saatiin. Tyyli ei kuitenkaan lipsahtanut minun makuuni liikaa halvan viihdefantasian puolelle. Pikemminkin tässä on mielestäni hauskasti kierrätetty myös klassisen fantasian perusasetelmat vähän uudennäköiseksi kudelmaksi. Erityisesti minua jostain syystä viehätti eri velhokoulukuntien väliset kilpailuasetelmat. Velhojen esittäminen ”tavallisina” pikkumaisina duunareina jotenkin upposi huumorintajuuni.

34. Naimapuuhia (The Marriage Plot) / Jeffrey Eugenides

Täälläpäs on ollut hiljaista ja se on johtunut kyllä ihan rehellisesti sanoen siitä, etten ole lukenut yhtään kirjaa päätökseen. Kolme kirjaa on ollut yhtä aikaa luennan alla ja erityisesti tämä Naimapuuhia on näistä tahmannut, sen takia nappasinkin oheislukemiseksi kaksi muutakin teosta, ne kyllä vetivät ihan hyvin. (Niistä pian lisää myöhemmin. Toinen on jo luettu, ja toinenkin loppumetreillä.)

Naimapuuhia oli minulle varsin ristiriitainen lukukokemus. En ole lukenut Eugenidesin aiempia teoksia, joten niiden odotusarvoa ei ollut taustalla vaikuttamassa. Päädyin nyt valitsemaan tämän teoksen sen saaman runsaan blogihuomion ja muissa yhteyksissä nousseen Eugenides-hehkutuksen ansiosta suomenkielisen lukemisen prokektiini. Tykästyin Eugenidesin kirjoitustyyliin heti alussa, ja lukeminen lähtikin sen ansiosta rivakasti liikkeelle. Vaikka juonen osalta ei tuntunut oikein tapahtuvan mitään, teksti viekoitteli mielenkiintoni puoleensa. Luojan kiitos, että olin pohjustukseksi lukenut Minnan arvion kirjasta: ”Odotin lähes koko ajan (600 sivua!), että kirja vihdoin alkaisi. En voinut uskoa, että koko Marriage Plot rakentuu kolmiodraamaan Madeleinen ympärillä opintojen päätösvaiheessa.” Fiilikseni olivat hyvn samankaltaiset, sillä erotuksella, että osasin varautua kyseiseen seikkaan ennakolta. Ilman tätä tietoa olisin pettynyt kirjaan varmaankin pahasti. Näillä ennakkotiedoin varustettuna koin kirjan ihan miellyttäväksi lukokokemukseni, joskaan kirja ei täyttänyt toivettani ja ylittänyt odotuksiani tarjoamalla vielä vähän jotain enemmän.

Kirjan ongelma minulle oli nimen omaan juonen puute. Toki ajalehtivaksi kehityskertomukseksi kirja oli poikkeuksellisen nautittava. Ja ottaen huomioon riippuvaisuuteni koukuttaviin juoniin, kirja tempaisi mukaansa ajoittain yllättävän hyvin ”juonettomuuteen” nähden. Eugenides on kieltämättä erinomainen kirjoittaja. Kuten moneen muuhun bloggaajaan, myös minuun vahvimman vaikutuksen tekivät Leonardin maanis-depressiivisyyden kuvaukset. Madeleineen en sen sijaan samaistunut lainkaan, mikä ehkä sitten puolestaan vähensi lukukokemuksen vaikuttavuutta?

Loppufiilis kirjasta on ajoittaisen tahkoamisenkin jälkeen enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Päällimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä kenties hehkutetun Middlesexin lukeminen. Jos näin erinomainen kirjoittaja onnistuu virittämään kirjaan vielä mielenkiintoisen juonen, lienee kirjan pakko olla hyvä?