27. Sixty-One Nails / Mike Shevdon

sixtyoneJostain syystä tämä Sixty-One Nails upposi näistä joululahjakirjoista minuun parhaiten. Sinänsähän tämä ei ollut kertomuksena sen kummoisempi kuin vaikkapa tuo Bone Shakerkaan. Perinteisempää fantasiakuvastoa vieläpä. Tarina oli myös varsin rehellistä urbaania seikkailufantasiaa, vailla sen syvempiä metafyysisiä pohdintoja tai filosofisia konnotaatioita. Taas yksi näitä ”päähenkilö huomaa itsessään omituisia piirteitä – ja kas olenkin keiju” -sarjan teoksia. Tällä kertaa päähenkilö oli kuitenkin vaihtelun vuoksi nelikymppinen mies, eikä se iänikuinen teinityttö.

Varmaan ne tekijät, jotka saivat minut pitämään teoksesta oli se tietynlainen fantasian tuntu ja tarinan juonenkäänteiden sopivan kerroksittainen avautuminen. Fantasiakirjassa nämä kaksi usein kietoutuvat yhteen. Sitä viehättävää taianomaisuutta, johon tuolla fantasian tunnulla viittaan, on vaikea pitää yllä, jos koko totuus läväytetään lukijan silmille kerralla. Jännitys piti hyvin otteessaan loppuun asti ja vaikka toimintaa olikin, se pysyi kiitettävän pienieleisenä. (Aina siihen pakolliseen loppurymistelyyn saakka.)

Myönnän, että pidin myös kirjoittajan tavasta jatkaa tarinaa vielä pari lukua eteenpäin sen ilmeisen loppuhuipennuksen jälkeen. Lisäteksti ei minusta tuntunut mitenkään vesitetyltä selittelyltä, kuten pelätä saattaisi, vaan toimi hyvin sekä itsenäisen kirjan loppujaksona että siltana teosten välillä, kun kyse kirjasarjasta kuitenkin on. Ei tullut niin tyhjän päälle pudotettu olo kuin usein kirjaa lopettaessa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s