12. The Shadow of the Torturer (Kiduttajan varjo) / Gene Wolfe

Tämä kirja on yksi niistä scifi-/fantasiaklassikoista, joista olen ollut pitkään jollain tasolla tietoinen, mutta, joka ei ole vain aiemmin sattunut lukuvuoroon. Nytpä sitten nappasin sen täältä ISFDB:n spefilistalta luettavakseni ja latasin samantien Kindleen.

Teos on avaus kirjasarjassa, joka kertoo entisen kiduttajain killan jäsenen, Severiuksen tarinan. Rakastuttuaan naispuoliseen vankiin, tämä saa lähtöpassit killastaan, mutta kantaa kiduttajan viittaa harteillaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin matkatessaan maailmassa, joka on hänelle suljetussa yhteisössä eläneelle täysin vieras. Kiltansa turvamuurien ulkopuolella Severius saa varsin konkreettisesti huomata, että killan jäseniä ei suuresti arvosteta rahvaan joukossa. Hän löytää kuitenkin myös tovereita, jotka näkevät ihmisen kiduttajan viitan alla.

En nyt aivan täysin ihastunut tähän kirjaan, vaikka ihan sujuvasti se tulikin lukaistua muutamassa päivässä. Jotenkin koin kerronnan etäännyttävänä, enkä juurikaan kokenut immersiota, jossa kirjan maailma muuttuisi todeksi, ja myös päähenkilö jäi varsin etäiseksi. Koko kirja tuntui minulle kaiken kaikkiaan alulta, josta etenemisen ja jonnekin pääsemisen palkitseva tunne jäi puuttumaan. Todellisuus ja maailma, päähenkilöllekin vieras, tuntui olevan jossain kaukana alkamisen kuplan kalvon toisella puolen kutsuvana, mutta tavoittamatomissa. Kun Kindlen lukumittari alkoi näyttää yhdeksääkymmentä prosenttia, ymmärsin vihdoin, että se mikä oli alkamassa, ei tulisi tässä kirjassa koskaan pääsemään toden teolla käyntiin, saatika millään tapaa loppumaan tämän kirjan aikana.

Mieleen tulikin, että mahtaako kirja olla arvostettu pikemminkin kirjasarjan osana kuin itsenään, mutta näin ei liene asian laita, sillä kirja on saanut aikanaan palkintoja nimen omaan itsenäisenä teoksena. Sen verran kiinnostavaa tämä alkaminen kuitenkin oli, että aion lukea ainakin seuraavan osan saadakseni selville, mihin tässä ollaan menossa. Tarina sisälsi mielenkiintoisia mysteerin aineksia ja maailman kuvauksen elementtejä, joiden osalta olisi mukava nähdä lunastavatko ne lupauksiaan jatko-osassa. Kaikenlaisia langanpätkiä heitettiin myös roikkumaan aika lailla roppakaupalla.

Tavallaan ”Kiduttajan varjo” oli kertomatyyliltään aika perinteistä pelkistettyä keskiaika/fantasiakertomusta, mutta pienet tarkoituksenmukaiset säröt toivat mielenkiintoa tarinaan. Syvyyttä tekstiin oli myös haettu filosifisilla pohdinnoilla ja vertauskuvallisilla tarinanpätkillä, joihin päähenkilö oli kovin mieltynyt. Tosin täytyy myöntää, etten ole koskaan oikein mieltynyt lukijalle liikaa rautalangasta väännettyyn filosofointiin. Mielestäni kirjan sanoma pitäisi osata välittää tarinan kautta, eikä tarjoilla hopeatarjottimella valmiiksi translitteroituna. Minun näkökulmastani vuoropuhelumuotoon kirjoitetut pohdinnat lähinnä vain jumittavat kertomusta, ja pahimmillaan aliarvioivat lukijaa. Tässä nuo pohdinnat eivät sentään ryöpynneet liian pahasti silmille ja jättivät myös tilaa lukijan omalle tulkinnalle, joten kenties suurin rikollinen tässä tapauksessa oli kärsimätön mieleni, joka halusi päästä vain tarinassa eteenpäin.

Henkilökohtaisesti mielenkiintoisimmaksi kokemukseksi kirjasta jäi päähenkilön taustan luoma ristiriitaisuus: julman kiduttajan ammatin opiskellut nuorimies olikin varsin empaattinen, hyväntahtoinen ja naiivikin matkalainen, jolle tappaminen ja kidutus oli vain asiantuntija-ammatti vailla suurempia tunteita. En aivan koe omakseni Wolfen ajatusta siitä, että käsitys hyvästä ja pahasta olisi noin voimakkaasti kulttuurinen ja kasvatuksellinen asia. Minun on vaikea kuvitella, että kidutettavan ihmisen tuskan parkaisuihin voi yhtä aikaa suhtautua asiallisella ”business as usual” -asenteella ja kuitenkin säilyttää hyväntahtoisen ihmisrakkauden ja viattomuuden. Mielenkiintoa herättävä Wolfen kuvaelma kuitenkin on ja siksipä tahdonkin lukea vielä lisää saadakseni ehkä paremmin tietää, mitä Wolfe oikein tahtoo teoksellaan sanoa.

11. Yösyöttö / Eve Hietamies

Arvasinhan minä, että jotain on unohtunut. Jotenkin oli sellainen kaihertava olo, että jotakin pitäisi kirjasaralla raportoida, mutta ei soittanut kelloa ei sitten niin millään, että mitä on hakusessa. Lueskelin tämän kirjan jo pari viikkoa sitten loman loppumetreillä. Aika nopeana hotkaisuna se parissa päivässä meni, eikä siis jättänyt selvästikään syvempää jälkeä, kun ei aiemmin noussut mieleen. Nyt sen huomasin, kun rupesin kirjastoon meneviä keräilemään kassiin.

Kiinnostuin Yösyötöstä aikanaan jo heti, kun ensimmäisen kerran kuulin kirjasta, joka kertoo miehen näkökulmasta vauvaelämään. Vieläpä yksinhuoltajamiehen! Mielenkiinto suli pois samantien, kun kävi ilmi, että kirjoittaja onkin nainen, eli kyseessä lienisi vain fantasiateos siitä, miten nainen toivoisi tai kuvittelisi miehen isyyden kokevan. Törmättyäni kirjaan nyt uudelleen, päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden.

Ja olihan tuo ihan viihdyttävä teos. Voin hyvin kuvitella, että tämän tyyppiselle kirjallisuudelle on tilausta, varsinkin nyt kun Suomen kansalaisille on uskoteltu, että alle kolmivuotiaan äidin paikka on kotona kattilan ääressä. Joten samaistuttavalle äitiyskertomuskirjallisuudelle on varmasti tilausta. Sillä sitähän tämä juuri on, äitiyskertomuskirjallisuutta. Paikoin tuli tunne, että mies päähenkilöksi on kenties keksitty vain, koska yksinhuoltajaäiti on jo niin moneen kertaan nähty ja koettu juttu, ettei sillä kirjoja myydä.

Kirjalliselta tyyliltään tämä oli varsin kevyttä, vaikka aiheet olivat paikoin vaikeitakin. Chit-lit -kirjaksi tätä ei oikein voi aiheen puolesta määritellä, mutta ehkä tämä on sitten mom-litiä. Viihdyttävää ja vetävästi kirjoitettua, sopivalla enteilevällä romanttisen tarinan väreellä maustettuna. En oikein saanut uskottavaa tuntumaa miespäähenkilön äijäelämään ennen lapsen tuloa. Se tuntui jotenkin ulkokohtaisesti kuvatulta. Ikäänkuin joku katselisi sitä ulkoapäin kuitenkaan ymmärtämättä. Aika tiiviistihän menneen elämän kuvaus olikin hoidettu yhden aukeman pituisella listauksella asioista, jotka ennen olivat tärkeintä. (Kaverit, kaljanjuonti, machoilu, urheilu ja urheilusta puhuminen – näin kai se suunnillen meni).

Sen sijaan vahvimmillaan kirja oli kuvatessaan syvälle synnytysmasennukseen uppoavaa naista. Tästä olisi jo yksinään saanut vaikuttavan kertomuksen. Myös hiekkalaatikkoanekdootit olivat monin paikoin ihan hauskoja ja osuvia, mutta tämä ns. miesnäkökulma tuntui enimmäkseen hieman keinotekoisesti päälleliimatulta ja turhalta. Päähenkilö kyllä kehittyi kirjan edetessä kaiken aikaa toden tuntuisemmaksi sitä mukaa, kun arki alkoi muistuttaa kasvavassa määrin vauvavapaalla olevan äidin arkea ja kenties sitä myöten myös kirjailijan omia kokemuksia.

Ihan kelpo lukemista kirja on kesälomalle tai perhevapaalle, mutta mitään syvällistä pohdiskelua ei kannata odottaa. Sopii siis hyvin myös vaikka kroonisesti univajeisen äidin lukemistoon 🙂

Uusi blogi

Nyt on kaikki luetut kirjat siirretty Puolitie-blogin puolelta tänne. Alunperin olin listannut vain jokaisen kirjan lukukuukauden, joten aiemmin luetut kirjat on päivätty aina kyseisen kuukauden viimeiselle päivälle. Jatkossa kirjat päiväytynevät aina sen mukaan, milloin päivityksen muistan tänne tehdä.

Lähitulevaisuudessa voi olla hiljaisehkoa, koska olen käynyt käsiksi taas myös faktakirjallisuuteen, ja sitä en aio tänne ”arvioida”. Hyvä fiilis on silti, kun luetuilla on nyt tämmöinen oma nurkkaus, johon on itsekin helppo aina palata.