Hyvästit omalle kotikololle

Olen tykännyt jotenkin ajatuksesta, että mulla on oma koloni täällä netin syövereissä, ja blogeissa vieraillessa on kiva jättää oma puumerkkinsä kotiosoitteen kera. Niinpä olen pitänyt tätä kirjallista sivutoimistoani elossa miten kuten. Nyt on kuitenkin myönnettävä, etten vain saa päivitettyä noita luettuja kirjoja tänne blogiin sellaista vauhtia, että edes nimellinen blogin pitäminen tuntuisi mielekkäältä. Tykkään siitä, että asioilla on aina sulkeuma, sen sijaan että vain hiipuvat pois, joten tässä vaiheessa lienee hyvä nyt sitten ”virallisesti” lopettaa blogi.

63. Sudenveri / Jenny Kangasvuo

No tämä teos ei ole taatusti oikealla paikallaan luettujen listassa. Huomasin silmäillessäni läpi ”luettavien” listaa, että tämänhän olen jo aikaa sitten lukenut, vaikka teos oli yhä lukuvuoroa odottavinaan. Mitähän muuta olen unohtanut tänne päivittää?

Kangasvuon hieman erilainen ihmissusinäkökulma viehätti minua. Olen lukenut aiemmin Kangasvuon novelleja ja niistä myös pitänyt. Tämä viehätti kuitenkin noita aiempia novelleja enemmän. Pidin kovasti tunnelmasta ja kerronnasta. Jäänkin odottomaan josko Kangasvuolta ilmestyisi vielä jotain muuta kirjan kansissa.

Luettuja 59.-61.

Hyvä on, myönnettäköön, minulta ei nyt lainkaan irtoa intoa ja energioita blogin päivittämiseen. Olen tässä odottanut jo kuukausitolkulla joidenkin kirjojen kanssa muka hyvää hetkeä tehdä jokunen muistiinpano. Koska sellaista ei irronnut, koetan nyt kirjata edes teokset muistiin, etteivät nuo luetut sentään painu kokonaan unholaan. Mikäli kirjoitusmotivaatio ei tästä pikkuhiljaa parane, niin muuttanen tämän blogin virallisestikin yksityiseksi. Silloin voi hyvällä omallatunnolla tehdä päivitykseksi pelkkiä kirjalistauksia, jos ei sanottavaa irtoa. Nyt kuitenkin mietin kuvitteellisia lukijoita, enkä kehtaa tehdä merkinnöiksi pelkkiä tyhjiä otsikoita🙂

59. War Brides / Helen Bryan: Aikamoinen sillisalaatti toisen maailmansodan teemoista. Henkilökuvauksissa kömpelöyttä ja tarpeetonta selittelyn makua. Olisi kaivannut rutkalla kädellä editoimista ja aiheiden rajaamista, jotta tästä ihan lupaavana viihdekirjana alkaneesta tarinasta olisi tullut kelvollinen lukukokemus.

60. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville / Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Hyväntuulinen kirjeromaani elämästä miehityksen alaisella Guernseyn saarella toisen maailmansodan aikana.

61. Kausaalienkeli / Hannu Rajaniemi: Rajaniemeä vaihteeksi suomeksi. Muut Rajaniemet olen lukenut alkukielellä englanniksi, mutta toimihan tämä pienen totuttelun jälkeen suomeksikin. Mainion viihdyttävää avaruusilotulitusta, veikeillä ajatusleikeikeillä höystettynä.

62. Maanpakolaisten planeetta / Ursula Le Guin: Tämän nappasin kirjastosta pikaisesti hätävaraksi, siltä varalta, että Rajaniemi loppuisi kesken joulun (ja loppuihan se). Le Guin on pysyvä ihastukseni tarinankertojana ja mielenkiintosten ajatusleikkien rakentajana. Tämä oli taas kerran taattua La Guinia, vaikkakin varhaisemmilta vuosilta.

58. Is/Jää / Ulla-Lena Lundberg

Lueskelin tätä alkuun ruotsiksi, mutta vajaan sadan sivun jälkeen vaihdoin suomeen. Tässä kirjassa pienten nyanssien kadottaminen tuntui enemmän, kuin aiemmin ruotsiksi lukemissani, koska tässä on mielestäni kyse nimenomaan sävyistä ja tunnelmista, pienistä asioista. Lisäksi toisin kuin 2000-luvun kaupunkiarkeen liittyvä sanasto, saaristolainen-, kirkollinen- ja veneilysanasto eivät olleet minulle täysin aukottoman tuttuja. (Ja nyt kun on parilla muullakin kielellä meneillään asioita, tuntui vain ihanalta lukea pitkästä aikaa jotakin suomeksi. Enemmänhän luen yleensä englanniksi.)

Kirjasta tykkäsin kovasti – kaikesta huolimatta. Koin tekstin mukavana hyvän mielen kirjallisuutena. Saaristolaispäivissä oli mukava soljua mukana. Hahmot tuntuivat aidoilta, jokaisella jokin om ristinsä kannettavanaan. Kuitenkin kirjan teema tuntui olevan arkipäivän optimismi ja se, että elämä kantaa. Missään kohti en kokenut kirjaa raskassoutuiseksi tai tylsäksi, vaikka kirja oli pikemminkin hidastempoista oleilua, kuin tiivistyvää juonen kerrontaa.

(Spoilerivaroitus)
Kaiken kirjan valoisuuden ja optimismin jälkeen loppu oli kieltämättä aikamoinen yllätys. Lopun epäonniset tapahtumat sinänsä sopivat hyvin saariston epävarmaan elämään. Pikemminkin yllättävää oli lopun käänteitä seurannut totaalinen epätoivo vailla minkäänlaista valonpilkahdusta tai tulevaisuuden uskoa. Kieltämättä vahva tehokeino ja ajatusten herättäjä. Ehkä kirjan sanoma onkin, että elämä kantaa, jos sen antaa kannatella?

57. Hatuntekijän kuolema / Nina Hurma

20-luvun Helsinki herää ihanan elävänä silmien eteen Nina Hurman noir-dekkarisarjan toisessa osassa. Kuolema yhdistää jälleen Yönpunaisesta höyhenestä tutut päähenkilöt. Tämäkin tarina kiertyy kieltolain ja sisällissodan kaikujen ympärille. Minun makuuni erityisen mukavaa on, että langanpäitä jätettiin auki, niin että lukija osaa odottaa tarinajatkumoa ei pelkästään päähenkilöiden vaan myös tutuksi käyneiden sivuhenkilöiden osalta.

56. Nainen punainen / Rosa Meriläinen

Historiallisten romaanien teemasarjassa tartuon tälläkertaa sisällissodan kuvaukseen rintamanaisen näkökulmasta. Kirja oli kiinnostava ja kuvasi kohtalaisen uskottavasti yhden persoonan motiivija ja sytykkeitä sisällissodassa. Kiinnostavaa ulottuvuutta kirjaan toi myös Muurmannin seikkailu. Historiallisiin tositapahtumiin pohjautuva harharetki Iso-Britannian palvelukeen Venäjän Muurmannille. (Joskin suomalaisen naishahmon läsnöolo Muurmannilla oli pikemminkin fiktiota.)

En aivan lämmennyt kirjan tyylille. Historiallista romaania lukiessa haluaisin upota aikakauteen ja eläytyä aikalaisen kokemuksiin ja tuntemuksiin. Tämä kirja oli kuitenkin avoimesti kirjoitettu 2000-luvun eläjän näkökulmasta ja teksti sisälsi aina silloin tällöin ulkoa esitettyjä kommenttejä tulevasta tai tapahtumien kokonaiskulusta. Ulkoapäin tapahtumia kuvaava kertomustyyli myöskin oli omiaan etäännyttämään lukijaa, vaikkakin yhden naisen hybris siinä tuli varsin elävästi kuvatuksi. Etäännyttämisen kenties hyvä puoli oli se, että kykenin tuskitta lukemaan sisällissodan kuvausta. Kirja ei varsinaisesti sisältänyt graafista kuvausta sisällissodan kauheuksista vaikka monia kauhuja sivuttiinkin. Näkökulmasta riippuu kokeeko etäännyttämisen hyvänä vai pahana. Lukemista se toki helpottaa, mutta ei juurikaan herätä ajattelemaan.

Muurmannin vaiheet olivat minun näkökulmastani romaanin mielenkiintoisin osa. Siinä oltiin kenties lähimpänä perinteistä henkilökuvaukseen pohjautuvaa tarinaa. Kohkaaminen pysähtyi hetkeksi paikalleen ja hahmoilla ja kertomuksella oli tilaa hengittää ja tehdä henkilöt elävämmäksi.

55. Sedan jag kom till Moskva / Anna-Lena Lauren

Ruotsinkielisen lukemistoni toinen osa. Nappasin tämän itse asiassa luettavaksi eräällä mökillä, kun yritin kovasti vältellä kahta muuta luennan alla olevaa teosta. (Noista tällä havaa 1 1/3 myös luettuna).

Kirja oli juuri sopivan kevyttä kesälukemista ja teksti sen verran suorasukaista, että kouluruotsin pohjalta oli helppo pysyä kyydissä. Tosin yllätyin havaitessani, että kyseessä ei ollutkaan hätäisen kuvitelmani mukaisesti Moskovan kuvausta, vaan pikemminkin neljääkymppiä lähestyvän parisuhdepohdintaa ja lisääntymiskriiseilyä. Moskova tuli mukaan kyllä sekin, mutta erityisesti kirjan alkupuolella se loisti poissaolollaan.

Ehkä joskus nappaan kesälukemiseksi jomman kumman Laurenin aiemmista kirjoista, joissa painatus ilmeisesti enemmän venäläisessä kulttuurissa.